Eläinvitsit



Uusi kukko

Kanalaan oli ostettu nuori kukko ja vanha kukko oli siitä hieman kimpaantunut, koska uusihan vei sen kaikki kanat. Hän ehdotti uudelle kukolle kilpailua. Juostaan kanala kolme kertaa ympäri ja voittaja saa pitää kaikki kanat itsellään. Samalla hän ehdotti, että saisi puoli kierrosta etumatkaa, koska oli jo hieman vanha ja raihnainen. Nuori kukkohan oli voimainsa tunnossa [...]


 

P-kirjain

Miksi hiiri pitää P-kirjaimesta? -Kun sillä voi muuttaa kissan pissaksi.


 

Jeesus seuraa sinua

Myöhään yöllä murtovaras murtautui taloon, jonka kuvitteli olevan tyhjä. Hän hiipi hämärässä olohuoneessa kunnes yht’äkkiä jämähti paikalleen kuullessaan kovan äänen: -Jeesus seuraa sinua!. Hiljaisuus palasi huoneeseen ja murtovaras jatkoi hiipimistä eteenpäin. -Jeesus seuraa sinua!, kuului taas. Murtovaras pysähtyi liikkumattomaksi. Häntä pelotti. Kauhuissaan hän katseli ympärilleen. Pimeässä nurkassa hän huomasi lintuhäkin ja häkissä papukaijan. Hän kysyi [...]


 

Otsonikato

Mitä Korkeasaaren eläintenhoitaja sanoi, kun karhu karkasi? -Nyt minua kohtasi otsonikato!


 

Ympyrää

Miksi koirat juoksevat ympyrää? – On liian vaikeaa juosta neliötä.


 

Jänis kaupassa

Jänis meni kauppaan ja kysyi:”Onks porkkanoita?” -Ei ole, vastasi kauppias ja jänis jatkoi matkaansa. Seuraavana päivänä jänis tuli uudestaan. -Onks porkkanoita? -Ei ole, vastasi kauppias. Seuraavana päivänä jänis tuli taas uudestaan. -Onks porkkanoita? -Ei ole, vastasi kauppias. Tätä jatkui pari viikkoa kunnes myyjä suuttui. -Onks porkkanoita? -Ei ole ja ellet lopeta tuota kyselemistä, naulaan sinut [...]


 

Hullunlehmän tauti

Kaksi lehmää oli niityllä. Toinen lehmä alkoi yhtäkkiä sätkimään, hyppimään, pyörimään ja ties mitä. Toinen lehmä hetken katseltuaan toverinsa edesottamuksia kysäisi huolestuneena, että -ei kai sinulla vaan ole hullunlehmän tautia? Johon pyörtymisen partaalla oleva sekolehmä vastaa hengästyneenä -Ei, mä olen helikopteri.


 

Kamelin kyydissä

Mies osti Arabiassa kamelin. Beduiini neuvoi, että kameli lähtee liikkeelle kun sanoo “huh”. Kun sanoo “huh huh”, se juoksee ja kun sanoo “aamen”, se pysähtyy. Mies kiitti neuvosta ja sanoi “huh”. Kameli lähti vaappuen liikkeelle. Kuinkahan nopeasti kameli kulkee, mies ajatteli ja huudahti “huh huh”. Kameli säntäsi juoksuun ja maisemat vaihtuivat vilisten. Kameli juoksi suoraan [...]


 

Viisi norsua

- Viisi norsua kävelee peräkkäin savannilla. Mikä norsuista voi kääntyä ja sanoa, minä näen nyt neljä kärsäkästä? – Ensimmäinen. – Väärin, norsut eivät osaa puhua.


 

Viidakon kuningas

Leijona heräsi pahantuulisena ja halusi haastaa riitaa. Puussa se näki apinan ja karjahti sille: – Kuka onkaan viidakon kuningas! – Sinä tietysti, apina vastasi ja vapisi pelosta. Sitten tuli paikalle gaselli. – Kuka onkaan kaikkien eläinten kuningas? leijona ärjyi sille. – Sinä tietysti, vastasi gaselli ja loikki karkuun. Sitten tuli norsu vastaan. – Kuka onkaan [...]


 


123