Nainen kiimassa
Mistä tietää, että nainen on kiimassa?
-Kun laittaa käden naisen housuihin, tuntuu kuin hevonen söisi kauroja kädeltä.

Mistä tietää, että nainen on kiimassa?
-Kun laittaa käden naisen housuihin, tuntuu kuin hevonen söisi kauroja kädeltä.

Kolme todistetta siitä, että Jeesus oli meksikolainen:
1. Hänen nimensä oli Jeesus.
2. Hän oli kaksikielinen
3. Hän oli viranomaisten vainoama.
Mutta on myös hyviä todisteita siitä, että Jeesus oli juutalainen:
1.Hän kulki isänsä jalanjäljissä.
2. Hän asui kotona 33-vuotiaaksi asti.
3. Hän oli varma siitä, että hänen äitinsä oli neitsyt – ja äiti varma siitä, että lapsen isä oli jumala.
Kolme vahvaa todistetta siitä, että Jeesus oli italialainen:
1. Hän elehti käsillään puhuessaan.
2. Hän joi viiniä jokaisella aterialla.
3. Hän käytti oliiviöljyä.
Kolme todistetta siitä, että Jeesus oli Kaliforniasta:
1. Hän ei koskaan leikannut hiuksiaan.
2. Hän kulki paljain jaloin.
3. Hän loi uuden uskonnon.
Mutta ehkä kaikkein ratkaisevimmat
KOLME TODISTETTA SIITÄ, ETTÄ JEESUS OLI NAINEN, OVAT:
1. Hänen oli ruokittava suuri kansanjoukko lyhyellä varoitusajalla ilman ruokaa.
2. Hän yritti saada äänensä kuuluville suuressa miesjoukossa, joka ei tajunnut yhtään mitään.
3. Jopa kuoltuaan hänen oli noustava ylös jatkamaan työtään.

Kaksi hölmöläistä käveli kadulla. Lokki kakkasi ohilentäessään toisen päähän.
-Hae äkkiä jostakin vessapaperia, sanoi toinen.
-Ei se nyt enää mitään auta!, äyskäisi kakkapommin uhri. Lintuhan on jo vaikka kuinka kaukana.

Oinas
Suhtautuu kakkaan luontevasti ja on hyvin kiinnostunut siitä, mistä se tulee. Pitää siitä, jos kakka on kivikovaa, koska silloin se on aidointa häntä.
Härkä
Maistaa sitä lapsena ja pitää loppuun asti sitä elämänsä kovimpana juttuna. Käyttää usein sanontaa: “Älä syötä mulle tota paskaa!”
Kaksoset
Lapsena vaihtaa kikkareita kavereiden kanssa ja jos onnistuu myymään omaa kakkaansa tyhmemmälle toverilleen, tulee aina menestymään bisneksessä.
Krapu
Ei aina kestä eroa kakasta. Muistelee nostalgisesti kesäöiden ulkohuussireissuja, niitä, joiden piereskelyäänet peittävät kuikan metelin.
Leijona
Haaveilee kultaisesta pytystä, mutta ei periaatteessa pidä kakkaamisesta, koska sen aikana ei voi harrastaa kunnon seksiä.
Neitsyt
Tekee koko elämänsä ajan tieteellisiä tutkimuksia ulostamisesta ja aikoo hankkia japanilaisen älypytyn, joka analysoi kakan ja antaa printtinä elämäntapasuosituksia. Tällainen pytty on oikeasti olemassa.
Vaaka
Hoitaa kakkaamisen tyylillä. Kuolisi häpeään, jos sammuisi pytylle.
Skorpioni
Pyllyseksin ystävänä pitää itseään tosi kovana jätkänä, jos vetää toistaa peppuun, vaikka tämä ripuloi. Onhan suihku ja saippua keksitty — ellei tämä ruikkupeppu sitten suostuisi nuolemaan skorpparin munia puhtaaksi.
Jousimies
Tutkii eri kulttuurien ja uskontojen ulostussääntöjä ja omaksuu niitä mielensä mukaan. Hänestä on hienoa, jos hän tietää käyttävänsä samaa pyllynpyyhkimismetodia kuin farao Seti II.
Kauris
Talousihmisenä miettii jo pienenä sitä, miten kakkaa voi käyttää hyväksi. Kehittää talousteorioita käyttäen pohjana ruoansulatus-ulostamis-mallia. Suhtautuu kakkaan vakavasti, kuten miljonääri Howard Hughes, joka pullotti omaansa.
Vesimies
Kosmisena älypäänä pitää kakkaa ja kakkaamista käsittämättömän ihmeellisenä ja usein hauskana asiana, josta voi aivan hyvin puhua vaikka Linnan juhlilla. Ei koskaan kyllästy kakka- ja pieruhuumoriin.
Kalat
Miettii ihmisenä olemista niin, että syöminen on syntymistä, ruoan sulatus aikuisuutta ja kakkaaminen kuolemista. Koska syöminen, ruoansulatus ja kakkaaminen toistuvat, alkaa helposti uskoa jälleensyntymiseen.

Mikä on turkulainen dementia?
Mies seisoo suihkussa, katsoen kättään, ja kysyy:
-tuling mää vai ong tää hoitoainet.

Mitä yhteistä on koiralla ja rekkakuskilla?
-Molemmat haukkuu henkilöautoja ja molemmat nukkuu kopissa.

Jeesus ei ollut tiettävästi urheilumiehiä. Genesaretinjärven ympärijuoksussakin hän syyllistyi vilppiin oikaisemalla järven poikki.

Turkulainen meni Helsingissä ravintolaan ja söi ison lounaan. Lasku oli 19,90 euroa. Turkulainen antoi tarjoilijalle 20 euron setelin ja jäi odottamaan vaihtorahaa. Rahaa ei kuulunut, joten turkulainen alkoi suureen ääneen vaatia vaihtorahaansa. Tarjoilija tuli lopulta ja toi 10 penniä ja kondomin. Turkulainen ihmettelemään:
-Mitäs tämä kondomi oikein tarkoittaa?
-Ettei tuollaisia kuspäitä syntyisi enää!
