Autoton päivä

Järjestettiinpä tuossa maanantaina täällä Helsingissä jälleen “Autoton päivä”. Eli olisi pitänyt jättää auto kotiin ja mennä bussilla töihin.

Minulle on kuitenkin vuosien mittaan selvinnyt, että se on usein helpommin sanottu kuin tehty.

Bussin pysäyttäminen on oma taiteenlajinsa. Näytänkö pysähtymismerkin liian aikaisin vai liian myöhään? Miten pysäytän juuri oikean bussin, kun ne ajavat yhtenä pitkänä letkana? Pahimmassa tapauksessa oma bussi ryhmittyy vasemmalle kaistalle muiden taakse, jolloin pitäisi ampua hätäraketteja saadakseen katsekontakti kuskiin. Jos muita busseja ei ole häiritsemässä, niin kuskit katselevat järjestään vasemmalle ja saat seistä lapio suorana lippua heilutellen, kunnes kuski viime tingassa väläyttää vilkkua ja koukkaa pysäkille.

Ovi ei koskaan osu kohdalle. Jos seisot paikallasi, kuski tulkitsee ettet ole tulossa kyytiin ja heittää kurat kengillesi. Jos liikut oikealle, niin kuski painaa kovemmin jarrua ja jos liikut vasemmalle, niin hän höllää sitä. Tarkoitus lienee saada ovi vähintään kymmenen metrin päähän paikasta jossa seisot.

Millaisen lipun pyydän kuskilta? Jos sanoo keskustaan, niin koko bussi nauraa takapenkkiä myöten. Jos sanon kertalippu, niin kuski vittuilee: “lasten vai aikuisten” ja tietysti maksajan iästä riippumatta. Sitten on vielä seutulippuja ja muita hässäköitä, mutta kuskilta ei apua heru, hän on kiinnostuneempi vasemmasta sivupeilistä kuin sinusta.

Maksu pitäisi suorittaa tasarahalla. Kokeile maksaa viidenkympin setelillä kertamaksu ja kuski kaivaa sinulle ämpärillisen vaihtorahaa takaisin. Laitanko rahat tiskille vai lyönkö ne kuskille kouraan? Teit niin tai näin, kuski murahtaa ja vittuilee minkä kerkiää. Kun laitoin vitosen setelin tiskille, kuski kehtasi murahtaa: Suorista se! Missä vitussa lukee, että rahat viikattuna kiitos, “anteeksi herra kuljettaja, mutta nyt ei tullut mankelia mukaan”. Ei ihme, että joku leimaa lippunsa sijasta kuskia nyrkkiraudalla turpaan.

Pidä kiinni. Kuskeilla on kiihdytysajajan refleksit ja keilaajan pelisilmä. Pitää saada monta näyttävää kaatoa. Bussin nytkähtäessä liikkeelle alkaa ihmisflipperi. Yrität epätoivoisesti poukkoilla kohti takaosaa huomataksesi, että vain käytävänpuoleisilla penkeillä istutaan tai niillä matkustaa jonkun ostoskassi. Kun ystävällisesti pyydät saada istahtaa “vapaalle” paikalle, niin matkustaja nousee hitaasti kuin lehmä suosta, mittaillen sinua katseellaan ikään kuin arvioiden sinun hygieniatasosi luokitusta.

Jos bussi on tyhjä, niin sinusta tulee automaattisesti spurgumagneetti. Bussikuskeilla on pirullinen tapa haalia kyytiin kaikki haisevimmat spurgut mitä maa päällään kantaa ja he kaikki haluavat tulla laulamaan juuri sinulle. Ei auta mikään, spurgun on pakko liimautua kainaloosi kuin kuumemittari. Jos olet hiljaa, olet paska jätkä, jos avaat suusi, hän oksentaa siihen. Pahimmassa tapauksessa kuski heittää sinut ulos.

Linja-autossa on tunnelmaa ja sen voi aistia esim. nenällään. Krimiturkkeihin puetut muumiot miehittävät bussin etuosan ja he yrittävät peitellä vuotavista kroonikkovaipoista leviävää eteeristä tuoksuaan kaatamalla pullollisen myskiä päällensä. Takapenkillä matkustavalle astmaatikolle tämä on kuin sinappikaasua ja hän joutuukin pumppaamaan inhalaattoriaan kuin olisi täyttämässä jalkapalloa.

Tunnelmaa ei paranna sekään, että aamukahvin ärsyttämä suolisto saa matkustajat päästelemään karmeita pieruja. Miksei sitä voinut paukutella bussia odotellessa, pitikö ne parhaat pommit säästellä bussiin?

Älä koskaan istu takaovien läheisyydessä. Kun ovet aukeavat, joudut auttamaan äitiä jonka rattaissa istuu 13-vuotias poika. Kiitoksen sanaa ei heru ja kun yrität takaisin paikallesi, niin hehkeä kassi-alma on taikonut juustosämpyläsi sillivoileiväksi istumalla hajareisin eväskassisi päälle.

Jos yrität lukea lehteä bussissa, niin hartioillesi kasvaa äkkiä kaksi päätä lisää.

Bussista poistuminen on sekin suuri seikkailu. Bussissa ei ole tapana paljoa puhua ja katsekontaktia tulee vältellä. Kun joku ikkunapaikkalainen haluaa jäädä pois, hän pomppaa pystyyn kuin jousi ja mitään sanomatta pyyhkii suupielesi takamuksellaan ähkiessään ylitsesi käytävälle.

Toinen ihmistyyppi samassa tilanteessa tyytyy vain kyyhöttämään sikiöasennossa ja aina pysäkin kohdalla kuuluu syvä huokaus.

Kun sitten tilanne tulee omalle kohdallesi, niin painonappia ei näy missään. Vieressäsi istuva norsu on nukahtanut fiikus sylissään ja ei tee elettäkään siirtyäkseen. Pysäkki häämöttää jo edessä etkä ole päässyt edes käytävälle. Dyykkaat läpi fiikuksen käytävälle huomataksesi, ettei se ***tun painonappi edes toimi. Sanot kuskille, että haluat seuraavalla pois ja kuski jarruttaa niin, että etupenkin vanhuksen lasisilmät poksahtavat lentoon kuin samppanjapullon korkit. Bussi pysähtyy, mutta ovet eivät aukea. Kuskin viimeiset saumat vit**illa: “Poistutaan takaovista”.

Tällä kertaa bussi sentään pysähtyi. Yleensä se vain hiljentää ja olettaa mummeleiden loikkivan ulos kahdenkympin vauhdissa. Ovathan ne voltteja heittelevät eläkeläiset hilpeän näköisiä, mutta puuhun osuessaan ne voivat haitata kuukkeleiden pesintää.

Että silleen…